maanantai 14. huhtikuuta 2014

Ollaanpas nyt nätisti Länsi-Afrikassa

Kynsilakalla on Senegalissa eräs vakavasti otettava kilpailija. Nimittäin henna, jolla kynsien lisäksi koristellaan myös jalat, kädet tai jokin muu kappale omaa kroppaa. Syy koristautumiselle voi olla ihan täysin pintapuolinen, mutta olen myös kuullut että hennauksilla voisi suojautua pahoja puheita vastaan.

Kävin tässä yhtenä päivänä kollegani kanssa torilla ihmettelemässä, miten hennakoristelut tehdään. Jos meikkisivellin ei pysy kädessä tai meikit unohtuivat kotiin, olisivat torilla työskentelevät pojat voineet tehdä myös juhlameikin. "Kauneussalongissa" vierailumme aikana vieruskavereillemme tehtiin myös hienoja kynsilakkauksia ja liimailtiin rivilliset irtoripisiä.

Muuten, jos on vähääkään allergioihin taipuvainen, ei kannata hennaa laittaa muualle kuin kynsiin. Ja kannattaa muistaa, että mitä mustempaa väri on - sitä epäpuhtaampi aine on kyseessa. Pahimmassa tapauksessa sivelet itsesi lyijyllä, parhaimmassa tapauksessa saat itsellesi kivat kuvioinnit.

Kallista tämä ilo ei ollut. Noin 500 länsi-afrikkalaista rahaa, eli alle euron.


Näissä käsissä näkyvät vielä vanhat hennaukset.






Ja lopuksi päälle vähän bling blingiä, jota ilman ei täällä tunnu pärjäävän missään.

2 kommenttia:

  1. Tiesitkös muuten yhden syyn hennan suosioon muslimimaissa? Sanovat, että kun on kynsilakkaa, niin sinne kynnen ja lakan väliin jää likaa, eikä näin ollen voi kunnolla puhdistautua rukoilua varten.. Siks henna siis. Itellä oli viime kesänä hennat kynsissä ja ne eivät kulu sitten millään, ainoastaan kynnen kasvu ja leikkaaminen saa ne häviämään. Mun oli pakko alkaa lakkailemaan niiden päälle, koska näyttivät Suomessa ihan joltain kynsisieneltä ;)

    VastaaPoista
  2. Ai, enpä tiennyt, mutta nyt tiedän!

    Joo, en itsekään nyt laittanut hennoja kynsiin, koska mulla on sen verran paha fiksaatio ranskalaiseen manikyyriin. Tosin varpaankynsiin sitä vois koittaa. Tai sitten maalautan selkääni jonkun hillittömän taidepläjäyksen.

    VastaaPoista

Puhunko ihan puuta heinää vai totisinta totta? Kommentoi!