tiistai 29. huhtikuuta 2014

Syö, syö, ja syö vielä vähän lisää

Täällä ei vapaaehtoistyöntekijäkään onnistu karkaamaan ruokapöydästä ilman, että napa napsahtaisi. Kun yrittää lopettaa syömisen, niin pöytäseurue kiljuu lähes yhdestä suusta, -Syö, syö, täytyy syödä! Ja kilttinä ihmisenä sitä lappaa aina pari lusikallista lisää. Seurauksena tästä on sitten tiukka ummetus.

Jotta kaikki halukkaat pääsisivät nauttimaan laksatiiveista, laitan tähän seikkaperäiset ohjeet yhdestä senegelailaisesta lempiruuastani. Nimittäin yassasta. Kyseessä on siis sipulikastike, joka tarjoillaan joko kalan, kanan tai jonkun muun lihaksen kanssa. Ja tietysti sen riisin.


Varaudu siihen, että lähettyvilläsi on ainakin sipulia, porkkanaa, naurista, pieniä vihreitä paprikoita, valkosipulia, lihaliemikuutioita, viinietikkaa,sinappia ja kaipaamaasi lihavalmistetta. Aatenttisen Senegal-kokemuksen saat kun et käytä leikkuulautaa ja kökit pienellä tuolilla.


Kuori ja pilko sipulit. Muista ergonomiset työskentelyasennot.



Pilko myös porkkanat, nauriit ja paprikat pieniksi kuutioiksi, kolmioiksi tai vaikka sydämiksi.



Sitten onkin vuorossa lempivaiheeni paikallisessa ruuanlaitossa. Morttelointi tai huhmarointi. Suomessahan tähän hommaan voisi käyttää vaikka blenderiä. Heitä kippoon mustapippuria, chiliä, soijapapuja ja lihaliemikuutio. Hakkaa niin että rystyset rutisee. Tai älä sittenkään. Tämä on enemmän tekniikka kuin voimalaji. Varsinkin jos käytät blenderiä.


Perkaa kalaset ja villtele niiden nahka. Paikkaa tekemäsi haavat aikaisemmin tekemälläsi mausteseoksella. Tämä on ns. suolaa haavoihin -vaihe. Älä kuitenkaan laita kaikkea mausteseosta kalan nahkaan. Säästä vähän myöhempää käyttöä varten.


Jos luulit päässesi huhmareesta eroon, niin äläs unta näe. Heitä säästämäsi mausteseoksen kaveriksi vielä valkosipulia ja yksi pikku paprika siemenineen. Muusaa niin, että töhnä roiskuu naamallesi.


Nyt on hyvä vaihe antaa kaloille uusi elämä rasvakattilassa. Täällä mitään kaloja paisteta, ne friiteerataan.


Viskaa kalat kuivumaan ja heitä pataan sipulit. Kuullota sipuleita ja kun näyttää sopivalta heitä perään porkkanat, nauriit ja paprikat. Tässä vaiheessa sopii myös lisätä sinappia keitokseen.


Perään vielä mausteseosta...

... ja viinietikkaa tai sitruunamehua. Itse laittaisin mielummin sitruunamehua.


Ladotaan homma kasaan. Ensin riisit sitten kalat ja lopuksi soosit päälle. Hyvä tuli. Nami nami.

2 kommenttia:

  1. Sulle on haaste blogissani. :)
    http://stuckedforlife.blogspot.it/2014/04/kaunista-kamalaa-ja-muumeja.html

    VastaaPoista
  2. Jee, eka blogihaaste! Kohta olen varmasti ihan oikea bloggari :)

    Kunhan nyt nettiyhteyksien jumala olisi suosiollinen. Nimim. Ajattelin tehdä hyvän työn ja vähän "korjata" työkonettani... Voin sanoa, että entistä ehompi tämä ei ainakaan ole.

    VastaaPoista

Puhunko ihan puuta heinää vai totisinta totta? Kommentoi!