lauantai 30. elokuuta 2014

Instagram Travel Thursday: Liikkuminen Senegalissa

Fimela ei ole kartalta katsottuna kovin kaukana Dakarista tai suuremmista kaupungeista. Mutta koska minulla ei ole omaa autoa tai polkupyörää, olen täysin riippuvainen julkisesta liikenteestä.
 
Ja kaupunkiin pitää joskus päästä. Jos ei muuten, niin sitten ainakin pankkiautomaatille. Sellaista luksusta kun ei täällä landella ole.
 
Bussit liikkuvat täällä sitten kun matkustajia on tarpeeksi. Eli silloin kun kaikki paikat ovat täynnä ja penkkien väliin, alle ja naapurimatkustajan syliin on annettu kassi, nyssykkä tai lapsi.
 
 
Matkatavararajoitteita ei ole. Voit ottaa mukaasi vaikka jääkaapin.
 

Aika monella on  käynyt varmaan mielessä (vaikka ei haluaisikaan myöntää), että miten valkoinen nainen uskaltaa liikkua yksin Afrikassa. Kyllä minuaki jänskätti aluksi.

Eipä pelota enää.

Täyteen ahdetuissa liikennevälineissä piilee nimittäin koko matkustamisen ilo ja anti. Et nimittäin koskaan ole yksin. Etkä kauan eksyksissä.

Bussista löytyy aina joku, joka on valmis auttamaan. Yhteistä kieltäkään ei välttämättä ole paria sanaa enempää. Mutta se riittää.

Vieruskaverilta voi aina tarkistaa matkan hinnan. Jos kuski yrittää nyhtää toubabilta enemmän kuin muilta, vieruskaverit pitävät vieraan puolta. Ja jos vaihtobussi on hukassa, niin aina löytyy joltakin aikaa auttaa sinua etsimään seuraavan kyydin.

Niin ja sekin hyvä puoli bussilla matkustamisessa on, että et näe nopeusmittaria. Bussissa, jonka lattiassa on ilmastointia varten reikä, on ehkä parempi olla tietämättä, kuinka lujaa menopeli viilettää.

Eli jos mietit palkkaisitko oman kuljettajan vai kokeilisitko onneasi julkisella liikenteellä. Niin lähde ihmeessä julkisen liikenteen riepoteltavaksi. Se on paitsi halpaa myös hauskaa. On se myös väsyttävää ja aikaavievää... Mutta keskitytään nyt vain positiivisiin asioihin :D



Tämä blogikirjoitus on osa Instagram Travel Thursday –tempausta, jonka järjestäjinä toimivat Destination Unknown, Kaukokaipuu ja Running With Wild Horses.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Puhunko ihan puuta heinää vai totisinta totta? Kommentoi!