perjantai 24. lokakuuta 2014

Historiankirjoitus uusiksi

Palaataan vielä viikko taaksepäin Niakharin iloiseen maailmaan. Nimittäin siellä ollessani minulla oli mainio mahdollisuus tutustua paikalliseen historioitsijaan.

Olin intopinkeänä paikalla, olihan ensimmäinen kesätyöpaikkanikin Vetelin kotiseutumuseossa. Vihdoinkin pääsisin kuulemaan paikallisesta historiasta oikein asiantuntijalta...

Senegalissa on useita etnisisä ryhmiä. Fimelassa ja Niakharissa pääosa väestöstä on sererejä. Nyt minulle kerrottiin, että suuri osa entisistä, nykyisistä ja tulevista presidenteistä on serereitä. (No kappas, sehän on ihan niin kuin Suomessa. Kun vaan tarpeeksi kauas kaivautuu sukupuussa, niin takuulla on sukua kaikille presidenteille.)

Léopold Sédar Senghor, Senegalin ensimmäinen presidentti, runoilija ja sereri

No sitten rohkenin kysäisemään muinaisten sererien uskonnollista tavoista. Olin kuullut huhupuheita metsänhengistä ja muista mystillisistä olennoista. Onneksi historioitsijasetä korjasi tietämykseni nopeasti oikeaksi: Ennen islamin tuloa sererit ovat eläneet lähestulkoot islaminoppien mukaista elämää. He olivat tavallaan intuitiivisesti hyväksyneet islamin jo ennen sen olemassaoloa.

Lopuksi vielä teoria, miksi sererien mailta on tullut niin paljon poliitikkoja ja muutenkin hyviä kansalaisia. Syy piilee siinä, että viisaus asuu näillä main:

En ihan nyt muista kuka tai mikä opus kertoo, että jonkun seitsemän poikaa oli lähetetty etsimään viisautta Chinestä (ranskaksi Kiinasta). Mutta tuo kyseinen Chinehän oli käännösvirhe. Ei seitsämän pojankoltiaista mihinkään Kiinaan olleet lähteneet! He olivat tulleet tänne Sinen alueelle, joka ääntämykseltään muistuttaa kovasti Chineä. Sitten pojat levittäytyivät ja lisääntyivät ja heidän jälkeläisistään tuli presidenttejä! Huraa Sine! (Teoria kuulostaa yhtä vahvalta kuin se, että muinaiset sumerilaiset perustivat Someron.)







2 kommenttia:

  1. Että se siitä historioitsija-asiantuntijasta... ;) On kyllä mielenkiitoinen tämä blogisi ja aion pysytellä kuulolla! Hyvät jatkot sinne Senegaliin!

    VastaaPoista

Puhunko ihan puuta heinää vai totisinta totta? Kommentoi!