tiistai 22. maaliskuuta 2016

Flunssarohtojen parhaimmistoa

Minulla on tapana olla pari kertaa vuodessa kipeänä. Kesä - heinäkuussa otan jonkun mukavan hengitystietulehduksen ja sama meno jatkuu uudestaan marraskuussa. 

Nyt ei siis ole kalenterissa ollenkaan sairastumista, mutta minullapas on nyt joku nuhaköhä päällä! Tämä on aivan väärin. Virukset ovat nyt erehtyneet aikataulusta. Mutta mitä nyt voisi odottaa olioilta, joilla ei ole edes omia solurakenteita.

Hauskinta näissä omissa nuhataudeissani on, että homma jää lähes aina kalvamaan kurkkuani. Parhaassa tapauksessa ääni menee. Joidenkin mielestä se on onnenpäivä se, kun täti on vihdoin hiljaa. 

Mutta lällällää. Minulla on salainen ase, jolla saan pidettyä kurkkukivun maltillisena. Se on inkiväärikeitto. 


Noin 100-200 grammaa inkivääriä vain siivuiksi, veden kanssa (n. 1- 1,5 l) kattilaan lämmittelemään. Anna kiehua noin 20 minuuttia ja rohtosi on valmista.

Jos tykkäät kanelista, niin voi heittää pari kanelitankoa inkiväärin seuraksi pataan ja hyvä tulee siitäkin.

Kun keitos on keittynyt sopivan ajan (voi keittää kauemminkin kuin 20 minuuttia), liemi kuppiin hunajan ja vaikka sitruunan kanssa, niin johan on nielussa kuumotusta. 

Jos inkiväärikeitoksesi ei niin sanotusti potki nieltäessä, teit siitä liian laihaa. Silppua seuraavalla kerralla enemmän inkivääriä mukaan.


Vakmis tuote ilman kanelia on siis suurinpiirtein saman väristä kuin kuvassa. Kanelin kanssa tulee tummempaa. Tätä sitten litkit koko päivän ja hyvä tulee. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Puhunko ihan puuta heinää vai totisinta totta? Kommentoi!