maanantai 4. huhtikuuta 2016

Itsellinen nainen, maksullinen rakkaus

Tinderistä luopuminen oli ehkä paras päätös pitkästä aikaa. Koen olevani vapaa ja poissa muiden mielialavaihteluiden vaikutuspiireistä.

Koska kevät nyt kuitenkin tuikkii kakkaisimmankin ikkunan läpi, niin rakkautta on silti saatava. Olen elämäni aikana tutustunut moniin eri viherkasveihin, jotka ovat lähes täydellisiä elämänkumppaneita.Kaverit ovat vihreitä, eivät sotke järjestystäni, eivätkä vonkaa muuta kuin vettä. 

Eikä yksikään viherkasveistani ole koskaan herättänyt minua aamuyöstä tökkimällä selkääni puolikovalla oksallaan.  

Ja mikä parasta, näihin tyyppeihin voi oikeasti tutustua kaupan kassajonossa!

Viikonloppuna päätin siis tosissaan olla itsellinen nainen ja marssin lähimpään Plantageniin. Kassalle lähti tälle kertaa Herra Viirivehka. 

Vähän epäilen tämän suhteen onistumista. Onhan Herra Viirivehkalla kovin ohuet lehdet. Saattaa nimittäin olla, että hän nupahtaa kovin helposti. Ehkä hankin kaverille altakasteluruukun, niin minun ei tarvitse koko ajan huolehtia Herra Viirivehkan kosteustasapainosta. 

Hei ja näin loppuun voitte seurata kuvasarjaa Saana ja Herra viirevehka sängyssä. 

Kiitos työttömyyskassalle, joka mahdollisti Herra Viirivehkan hankinnan. Tai saattoivat ne rahat olla eduskunnan valvonnan alaiselta laitokseltakin. 

Olihan se aluksi vähän outoa olla kasvin kanssa päiväpeitteellä

Sitten vähän hävetti, kun unohdin meikata

Sitten tilanne alkoi normalisoitua

Sitten nousi tukka pystyyn

Melkein tuli duckfacekin


"Ai, ei saa kutittaa"




2 kommenttia:

  1. Moikka Saana! En tiiä osuuko tää nyt täysin yksiin sun tinderittömän elämän kanssa, mutta kirjota vaikka kasveista jos auttaa :D Eli siis mulla on sulle supermahtava haaste blogissa, käy ottamassa kysymykset haltuun :)
    http://www.stoori.fi/suoraanpuhujanpaivakirja/liebster-award-parhaat-sinkkubloggaajat/

    VastaaPoista
  2. Vau! Kiitos tästä kunniasta. Täytyy tässä jossain välissä ryhdistäytyä ja vastailla.

    VastaaPoista

Puhunko ihan puuta heinää vai totisinta totta? Kommentoi!